maanantai 21. tammikuuta 2013

Näin sitä pitää, Vanhempainliitto!

Suomen Vanhempainliitto näyttää esimerkkiä muille työyhteisöille siinä, kuinka hyvin koulutettuja, tehokkaita ja älykkäitä pienten lasten vanhempia houkutellaan töihin. Se kehitysvaihe ihmisen elämässä, jossa lapset ovat pieniä tai alakouluikäisiä, ajoittuu usein työnteon kannalta hedelmälliseen, tuotteliaaseen aikaan - siksihän niitä vuosia juuri ruuhkavuosiksi kutsutaankin. Takana ovat työelämässä haahuilun vuodet, kun nuori aikuinen etsii omaa juttuaan, ja takana ovat usein myös valmistumisen jälkeiset ensimmäiset työvuodet, kun intoa on enemmän kuin osaamista. Pienten ja kouluikäisten lasten vanhemmat ovat "parhaassa arvontuottamisen iässä", kuten Ilkka Halava asiaa suomensi amerikkalaisen tutkimuksen perusteella, jossa työntekijän paras arvontuottaminen arvioitiin saavutettavan noin 37 vuoden iässä.

Hyvät työyhteisöjen rekrytoijat, jos teistä jonain päivänä alkaa tuntua siltä, ettette saa tarpeeksi kiinnostavia hakijoita avoimiin paikkoihinne, kokeilkaapa seuraavaa!
"Suomen Vanhempainliitto edistää omalla esimerkillään lapsi- ja perheystävällistä työelämää. Vanhempainliitossa tilapäinen hoitovapaa on ulotettu koskemaan alle 13-vuotiaiden lasten vanhempia, kannustamme etä- ja osaviikkotyöhön, päivittäiset työaikaliukumat ovat vähintään aamuisin klo 9.30 asti ja iltapäivisin klo 13.30 alkaen ja Sinulla on jo tulevana kesänä täysimittainen loma. Mahdolliset vanhempainkeskustelut päiväkodeissa ja kouluissa käydään työajalla."

Yllä oleva on ote työpaikkailmoituksesta "Suunnittelijaksi Vanhempainliittoon". Ilmoitus julkaistiin esimerkiksi Sanomalehti Kalevassa sunnuntaina 20.1.2013, ja jo samana päivänä ilmoituksesta käytiin Facebookissa keskustelua, erittäin myönteistä sellaista. Tällaista asennetta ja konkreettisia tekoja perheen ja työn yhdistämiseksi toivoisin näkeväni enemmänkin, poliittisten puheiden sijasta!

Way to go, Vanhempainliitto! *peukutus*

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

koulutuksesta työkaluja pakkiin


Uusi, ihana vuosi on pyörähtänyt käyntiin. TOKI - Työelämän ohjausosaamisen kehittämisprojektissa vuosi 2013 on hyvien käytäntöjen tunnistamisen ja levittämisen aikaa. Täällä blogissa haluan nyt jakaa "maistiaisina" yhden hyvän käytännön teidän kanssanne :-)
TOKI -projekti toteuttaa ajalla 11/2012 - 9/2013 Taitoa työelämäohjaukseen -koulutusta, joka on suunnattu esimiehille ja muille työyhteisöjen avainhenkilöille. Koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille tietoja, taitoja, välineitä ja osaamista työntekijöiden osaamisen kehittämiseen ja uraohjaukseen liittyen. Erityisesti pyrimme tarjoamaan käytännöllisiä välineitä työelämäohjaukseen.
Koulutuksen käynnistyessä otimme työparini, kouluttajakollegani Marja Keväjärven kanssa metaforaksi työkalupakin: toivomme, että voimme tarjota koulutukseen osallistujille välineitä heidän työkalupakkiinsa.  

Konkretisoimme asiaa teettämällä puiset työkalupakit jokaiselle osallistujalle.


Osallistujat saivat joulu-tammikuun etätehtäväksi harjoitella ratkaisukeskeisen asteikkojanan käyttöä kollegansa kanssa. Havainnollistimme asteikkojanaa teettämällä osallistujille puiset asteikkojanat, joissa puuhelmi osoittaa asteikon arvoa.


Oikein rikasta ja ratkaisukeskeistä uutta vuotta 2013 teille kaikille!